torstai 11. lokakuuta 2012

Tutkimus

Teimme tänään tutkimuksen uskonnon ryhmällemme. Kyselimme mm. miten kristinusko tulee esiin arjessa, kuinka hyvin ihmiset tietävät juhlapyhien merkityksiä sekä syitä mennä rippikouluun ja kuulua kirkkoon. Kyselymme koskee vain hyvin olematonta osaa kristinuskon "kannattajista", mutta uskomme, että se avartaa hieman nuorten käsityksiä ja ajatuksia uskonnostamme.
On jännä huomata, kuinka "tapakristittyjä", jos näin voidaan sanoa, olemme. Käymme kirkossa mahdollisesti jouluna jne.. Emme siis välttämättä ajattele kuuluvamme mihinkään. Me vain niin sanotusti "olemme". Suurimmalle osalle uskonto ei näy arkielämässä lainkaan. On kuitenkin varmasti paljon asioita joihin emme kiinnitä huomiota/tiedosta , mitkä saattavat liittyä jotenkin kristinuskoon. Mitä tälläisiä asioita voisi olla?
Rippikouluun meno on monelle merkinnyt kirkkohäitä sekä kummin oikeuden saamista. Myös kavereilla saattaa olla paljonkin vaikutusta päätökseen..;-) Sekä tietysti vanhemmilla, kuten aina. On myös muutamia, jotka rippikouluun menivät vain lahjojen toivossa. Mielestäni se kuulostaa ehkä jopa hieman typerältä ja itsekkäältä, enkä oikein jaksa uskoa miksi kukaan sinne menisi VAIN, että saisin lahjoja..Mielipiteensä toki kullakin!
Vastauksista tulee ilmi että me nuoret emme ehkä ajattele tälläisiä asioita kovinkaan paljon. Useimmat eivät tiedä aikovatko he kuulua kirkkoon vielä täysi-ikäisyyden koittaessa, eivätkä varmasti tiedä vielä silloinkaan. Suurin osa ymmärtää, mikä merkitys monilla juhlapyhillä on uskonnon kannalta. Kenelleppä ei olisi jäänyt mieleen 2. luokan jouluevankeliumi näytös taikka tarinat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Se, mikä ehkä yllätti, oli samanlaiset vastauksen molemmilla sukupuolilla. En tiedä, mistä sellainen pinttynyt olettamus, että poikia uskonto kiinnostaisi vähemmän, mahtoi tulla. Ennakkoluuloja...


4 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä, että on kummallista jos jotkut oikeasti käyvät rippikoulun vain sen takia, että saavat lahjoja. Ja olen myös huomannut saman, että poikia ei luultavasti kiinnosta uskonto niin paljon kuin tyttöjä.

    VastaaPoista
  2. Ja olen myös huomannut, että pojat suhtautuvat muutenkin kyynisemmin uskon asiohin kuten esimerkiksi sattumaan ja muihin "hömpötyksiin" joita tytöt pitävät mahdollisina.

    VastaaPoista
  3. Niin, onhan se tietysti yksilökysymyskin, miten suhtautuu... Käsitykseni mukaan miespappejakin on enemmän, kuin naisia!

    VastaaPoista
  4. Mutta sekin johtuu osaksi siitä, että jostain kumman syystä naispappeihin suhtaudutaan eri tavalla kuin miespappeihin. Ei tietenkään kaikkialla mutta esimerkiksi joissain kulttuureissa ei suvaita naispappeja ollenkaan.

    VastaaPoista