keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vanha-aika

Vanha-aika vihdoin paketissa! Teimme vanhasta ajasta aikajanan ryhmätyönä.
Ryhmätyötä tehdessämme kiinnitimme siihen huomiota, että on hyvin
kummallista miten pienestä lahkosta voi syntyä jotain niin suurta kuin mitä kristinusko on nykyään! Tämä tosin ei tapahtunut silmän räpäyksessä vaan kesti useita vuosisatoja. Olisi kiva omaistaan aikakone jotta näkisi omin silmin kristinuskon kehittymisen.



Vanhalla ajalla tunnettiin paljon marttyyreitä, jotka olivat osa syy kristinuskon leviämiseen. Nykyään marttyyrin käsitys ei ole enää niin raaka ja kirjaimellinen. Vanhalla ajalla tunnettiin paljon marttyyreitä, mutta mitä lähemmäksi tulemme nykyaikaa, sitä vähemmän marttyyreitä tunnetaan. Ainakaan suomalaisessa uskossa marttyyreitä tuskin otetaan enää niin tosissaan. Ainakin me luulemme niin, että nykypäivän marttyyreitä pidettäisiin ennemminkin hulluina.

Aikakoneella näkisimme myös ikäviä asioita. Kristinuskon syntyessä monet alkoivat vainoamaan kristittyjä. Monella (kuten meillä) on vääristynyt käsitys vainoista. Mekin kuvittelimme että Nero on pahin vainoaja, vaikkei asia ole niin. Nero "vain" aloitti vainoamisen raaemmin keinoin. Kristityillä on varmasti ollut vaikea yrittää parantaa mainettansa, kun heitä on syytetty monista olemattomista asioista.

Terkuin tytsyt!:)

Liitteenä kuva ryhmätyöstämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti